Rasvasota

Keskustele ravinnosta ja terveydestä

Poll: Mitä rasvaa käytät leivän päälle?

Voita
8
89%
Margariinia
1
11%
Jotain muuta levitettä
0
No votes
En käytä levitteitä
0
No votes
Total votes: 9

admin
Site Admin
Posts: 14

Rasvasota

Post#1 » 13 Nov 2013 23:36


Karppaus!! Pekka Puskan Painajainen

Keysin seisemän maan tutkimus
Rasvasodan juuret johtavat 1920-luvulle, jolloin tutkijat halusivat kuumeisesti selvittää, mistä sydän- ja verisuonisairauksien merkittävä lisääntyminen Yhdysvalloissa johtui. Erityisesti Minnesotan yliopiston fysiologisen hygienian laitoksen johtajana toiminut Ancel Keys vei rasva-asiaa eteenpäin tehokkaasti. Keysin teorian mukaan sydäninfarktit olisivat ehkäistävissä kokonaan, jos eläinrasvoista luovuttaisiin.

√§lkeenp√§in on kuitenkin k√§ynyt ilmi, ett√§ Keysin tutkimuksille ja kannanotoille oli ominaista pimitt√§√§ sanomalle haitallista informaatiota. Esimerkiksi Keysin ‚ÄĚSeitsem√§n maan tutkimuksessa‚ÄĚ oli alun perin mukana 22 maan aineistot. Pois j√§tettiin lopulta muun muassa Meksiko, jossa rasvan k√§ytt√∂ oli eritt√§in runsasta, mutta syd√§nkuolleisuus v√§h√§ist√§.

‚Äď Mik√§li kaikkien saatavilla olevien maiden aineistot olisi otettu mukaan tutkimukseen, ei el√§inper√§isten rasvojen vaarallisuudesta olisi ollut mink√§√§nlaista n√§ytt√∂√§, Sompit kirjoittavat.

http://viihtyy.com/rasvasota-statiinit- ... veysriski/

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#2 » 18 Nov 2013 00:03

Pihvin- tai kasvinsyöjän bakteeriston ero selittyi hiirikokeissa. Hiiriin, joita ravittiin pitempään karnitiinilisällä, rikastui suoleen karnitiinia käyttäviä lajeja. Eli säännöllisesti karnitiinia tai lihaa syövän suoleen valikoituu lajisto, joka tuottaa tehokkaasti TMAO:ta. Toisaalta voi ajatella, että satunnainen pihvin syöjä voinee nauttia pihvistään pelkäämättä kamalia metabolisia seurauksia.

http://www.potilaanlaakarilehti.fi/uuti ... n-katyrit/

VOi ja rasva edelleen terveellistä ravintoa.

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#3 » 19 Nov 2013 23:50

'Carbohydrates rot the brain': Neurologist slams grains as 'silent brain killers' - and says we should be eating a high-fat diet
David Perlmutter, from Florida, believes that even 'good' carbs, such as grains, raise the risk of dementia, depression, epilepsy and headaches
Instead, we should eat the way our ancestors ate ‚Äď with more meat and fat


Read more: http://www.dailymail.co.uk/health/artic ... z2l8A6SYLm
Follow us: @MailOnline on Twitter | DailyMail on Facebook

http://www.dailymail.co.uk/health/artic ... llers.html

Hiilihydraatit vaaraksi terveydelle.

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#4 » 20 Nov 2013 00:07

http://www.nytimes.com/2013/11/18/healt ... paper&_r=0

Statiineja syötetty turhaan terveille.

Sepelvaltimoiden kuvantaminen ja floridalaisen kardiologin Arthur Agatsonin kehittämä tunnusluku (score) kertoo monin verroin enemmän sepelvaltimotaudin ja sydäninfarktin riskistä kuin kolesteroli- ja muut verimittaukset, osoittaa uusi amerikkalainen tutkimus. Rasvainen ruoka ei ole sydäntaudin syytekijä, sanoo englantilainen kardiologi Assem Malhotra British Journal of Medicinessa ja BBC:n haastattelussa.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page ... uutiskirje

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#5 » 26 Nov 2013 00:09

Rasvasota: Tilastoja
Attachments
blogi-2012-08-29-kuva2.jpg
blogi-2012-08-29-kuva3.jpg
blogi-2012-08-29-kuva4.jpg

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#6 » 28 Nov 2013 11:34

Kolesterolipommi: käsikirjoitus
TV1 18.10.2010 klo 20:00

MOT: Kolesterolipommi

toim. Martti Backman

Juonto: Edellisess√§ MOT:n ‚ÄĚRasvakupla‚ÄĚ -jaksossa j√§timme Oili Ik√§valkon l√§√§k√§ri Taija Sompin vastaanotolle. Ik√§valko ep√§ili, ett√§ h√§nelle kolesterolin alentamiseksi m√§√§r√§tty l√§√§kitys oli vienyt k√§velykyvyn.

Ik√§valko:‚Ä̂Ķet ihan kirjaimellisesti, et kivitalon sein√§√§n tukien j√§in taas miettim√§√§n, et mik√§ t√§√§ on‚ÄĚ.


Juonto: Oili Ikävalkolle on määrätty kolesterolia alentava statiinilääkitys, vaikka lukuisat tutkimukset osoittavat, että korkea kolesteroli ei ole riskitekijä naisille, eikä varsinkaan ikääntyneille naisille.


Kolesterolin vaaroista sekä statiinien eduista julkisuudessa kuuluvasti puhuva professori Timo Strandberg havaitsi tutkimuksessaan jo 20 vuotta sitten, että kolesteroli ei lisännyt vanhojen naisten sydän- ja verisuonitautien riskiä. Päinvastoin, yli 75-vuotiailla korkea kolesteroli oli yhteydessä hyvään terveydentilaan. (1)

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/02 ... ikirjoitus

Kolesterolin vaaroista sekä statiinien eduista julkisuudessa kuuluvasti puhuva professori Timo Strandberg havaitsi tutkimuksessaan jo 20 vuotta sitten, että kolesteroli ei lisännyt vanhojen naisten sydän- ja verisuonitautien riskiä. Päinvastoin, yli 75-vuotiailla korkea kolesteroli oli yhteydessä hyvään terveydentilaan. (1)

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#7 » 28 Nov 2013 18:10

Englantilainen tutkijaryhmä Surreyn yliopistosta on tutkinut kananmunan koostumusta ja tullut tulokseen, että munarajoitukset perustuvat väärille olettamuksille.
- Väärinkäsitys, että muna vaikuttaa kolesteroliarvojen nousuun, pitää korjata, professori Bruce Griffin huomautti BBC:n verkkosivuilla.
Kananmunassa on kolesterolia - ihan runsaastikin, mutta ihmisen kolesterolin nousuun vaikuttavat ihan muut tekijät.

http://www.iltasanomat.fi/terveys/art-1 ... 31732.html

Ruokavaliomuutoksilla pääsee keskimäärin 10-15 % kolesterolin alentamiseen. Täytyy muistaa että olemme yksilöitä ja poikkeuksia mahtuu joukkoon. Perimällä on myös suuri vaikutus kolesteroliarvoihin.

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#8 » 28 Nov 2013 23:59

Radikaali tutkimus: Ruokavalio tuhoaa aivomme

Yhdysvaltalaisen neurologi David Perlmutterin mukaan kaikki hiilihydraatit vahingoittavat aivojamme, kertoo Business Insider.

Perlmutterin mukaan jopa kokojyväjauhoista saadut hiilihydraatit lisäävät merkittävästi Alzheimerin taudin, kroonisen päänsäryn, masennuksen, epilepsian ja dementian riskiä.


Perlmutterin uudessa Grain Brain: The Surprising Truth About Wheat, Carbs and Sugar ‚Äď Your Brain‚Äôs Silent Killers ‚Äďkirjassa v√§itet√§√§n muun muassa, ett√§ Alzheimer saattaa olla vain uudentyyppinen versio diabeteksesta, jonka aiheuttaa hiilihydraattipitoinen ruokavalio.
http://www.talouselama.fi/uutiset/radik ... e/a2218477

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#9 » 30 Nov 2013 09:17

‚ÄĚKolesteroli ester√∂ityy erityisen hanakasti monityydyttym√§tt√∂miin rasvahappoihin. Margariini ja rypsi√∂ljy nostavat LDL-tasoja, oliivi√∂ljy taas kertatyydyttym√§tt√∂m√§n√§ laskee niit√§. T√§st√§ tutkimustuloksesta margariiniteollisuus ei tosin halua kuulla sanaakaan.‚ÄĚ‚ÄĚIhmiset, jotka sy√∂v√§t ahkerasti rypsi√∂ljy√§, sy√∂v√§t paljolti my√∂s statiineja. Itse k√§yt√§n rypsi√∂ljy√§ vain ruohonleikkurissa.‚ÄĚ
Emeritusprofessori Matti Järvilehto

http://viihtyy.com/rasvasota-statiinit- ... veysriski/

Suomessa on jo vuosia valistettu ihmisiä syömään yhä vähärasvaisempia ja siten terveellisempiä tuotteita, vaihtamaan maito rasvattomaan, sipaisemaan leivän päälle rasiamargariinia, suosimaan kalaa lihan sijaan ja lisäämään liikuntaa.

Silti olemme ylipainoisempia kuin koskaan.

Lihavien ihmisten osuus v√§est√∂st√§ on lis√§√§ntynyt merkitt√§v√§sti 1970-luvulta. Finnriski 2007 -aineiston mukaan Suomessa oli vuonna 2007 yli kaksi miljoonaa ylipainoista ty√∂ik√§ist√§. Heist√§ noin 650‚ÄČ000 oli painoindeksilt√§√§n selke√§sti lihavia. My√∂s lasten ja nuorten lihavuus on jatkuvasti lis√§√§ntynyt.

Näin ihminen lihoo.

Pelkkä rasvan syöminen ei lihomista aiheuta, sillä lihomiseen tarvitaan insuliinia, jota muodostuu vasta, kun verensokerit kohoavat korkealle.

Mikäli verensokeri pysyy matalalla, insuliinia ei erity eikä glukoosia varastoidu rasvasoluihin.

Rasvassa puolestaan ei ole verensokeria kohottavia ainesosia. Näin rasvan syönti itse asiassa pitää verensokerin matalalla tasolla.

http://viihtyy.com/rasvasota-statiinit- ... veysriski/

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#10 » 30 Nov 2013 09:31

2000-luvulla alkoi tulla lisää tuloksia, jotka tukivat käsitystä siitä, että maitorasvat eivät olisikaan vaarallisia.

Ruotsalaistutkijat kehittivät menetelmän, jonka avulla he pystyivät mittaamaan sydäninfarktin saaneilta heidän elämänsä aikana syömänsä maitorasvan määrän. He huomasivat, että itse asiassa mitä enemmän maitorasvaa koehenkilöt olivat nauttineet, sitä harvemmin he saivat infarktin.

Ja sitten, viime vuonna ilmestyi laaja kansainvälinen yhteenvetotutkimus tyydyttyneen rasvan ja sydän- ja verisuonitautien yhteydestä.

Sen aineistona oli lähes 350 000 ihmistä eri puolilta maailmaa ja tulos oli sama, jonka SETTI-tutkimuksen rasvaosuus kertoi jo 1990-luvun lopulla: tyydyttyneen rasvan saannin määrä ei ollut yhteydessä sydän- ja verisuonitauteihin.

http://viihtyy.com/rasvasota-statiinit- ... veysriski/

‚ÄúKova‚ÄĚ rasva ei ole yhteydess√§ syd√§n- ja verisuonitauteihin
Maailman arvostetuimpiin tutkijoihin lukeutuvat Frank Hu ja Ronald Krauss kolleegoineen ovat julkaisseet The American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehdess√§ meta-analyysin eli er√§√§nlaisen yhteenvedon 21 laadukkaasta tutkimuksesta, joissa on seurattu ‚Äúkovan‚ÄĚ eli tyydyttyneen rasvan sek√§ syd√§n- ja verisuonitautien yhteytt√§. Yhteenvedon aineistossa oli mukana l√§hes 350 000 henkil√∂√§ ja 23 vuoden seuranta-aika.

Tämän erittäin laajan aineiston perusteella tyydyttyneen rasvan käytöllä ei ole ollut minkäänlaista yhteyttä sydän- ja verisuonitautien kehittymiseen. Eniten ja vähiten tyydyttynyttä rasvaa syöneet henkilöt sairastuivat näihin tauteihin yhtä usein. Henkilöiden ikä ja sukupuoli eivät vaikuttaneet tulokseen.

http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... tauteihin/

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#11 » 30 Nov 2013 09:40

Tutkijaprofesori Mauno Vanhala tekee tutkimusta.Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan.Tutkimuksessa on seurattu tuhatta metabolisesta oireyhtymästä kärsivää ihmistä 17 vuotta.
Tutkimus on edelleen käynnissä,mutta alustavat tulokset viittaavat jo siihen että ylimääräinen paino /läski aiheuttaa elimistössä tulehdusta.Myös masennus liitetään vahvasti ylipainoon ja tulehdukseen.
Meille jokaiselle on geneissä määritelty oikea paino ja kun tämä paino ylittyy elimistö käy puolustuskannalle joka aiheuttaa koko elimistössä tulehdusta ja kolesterolin nousua.
Lääke tähän on painonpudotus ja säännöllinen liikunta.Liikunnan täytyy olla rasittavaa ja hengästyttävää.Painonpudotuksen myötä kolesterolitasot tippuu ja samoin verenpaine.

http://viihtyy.com/rasvasota-statiinit- ... veysriski/

Conclusions: A meta-analysis of prospective epidemiologic studies showed that there is no significant evidence for concluding that dietary saturated fat is associated with an increased risk of CHD or CVD. More data are needed to elucidate whether CVD risks are likely to be influenced by the specific nutrients used to replace saturated fat

http://ajcn.nutrition.org/content/early ... 5.abstract

Tutkimus osoittaa:Tyydytetyillä rasvoilla ja sydäntaudeilla ei ole yhteyttä.

http://ajcn.nutrition.org/content/91/3/535.full

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22810464

http://ajcn.nutrition.org/content/early ... 6.abstract

Conclusions: In postmenopausal women with relatively low total fat intake, a greater saturated fat intake is associated with less progression of coronary atherosclerosis, whereas carbohydrate intake is associated with a greater progression.

http://ajcn.nutrition.org/content/80/5/ ... f_ipsecsha

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#12 » 30 Nov 2013 10:23

Painavaa asiaa kasviöljyistä!http://www.lily.fi/blogit/halo/perusteetonta-rasvajournalismia

Margariiniin lisättävät aineet jotka alentavat kolesterolia.
Nyt tullaan ikävään todellisuuteen. Saksalaiset ovat säntillistä väkeä, ja kun he tekevät jotain, niin he tekevät sen kunnolla. Saksalaiset ovat tutkineet, mitä nämä stanolit saavat aikaan ihmisen elimistössä. Ne aiheuttavat sydänkohtauksia ja ovat todella haitallisia, elleivät suoranaisia myrkkyjä. Kyse ei ole mistään pelletutkimuksesta, vaan perusteellisesta 10 vuotta kestäneestä seurannasta.

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=244


MOT 13.9.2010 - Rasvainen kupla (osa 1/2)


MOT 13.9.2010 - Rasvainen kupla (osa 2/2)


A-talk 16.9.2010 - Voita pöytään (osa 1/3)


A-talk 16.9.2010 - Voita pöytään (osa 2/3)


A-talk 16.9.2010 - Voita pöytään (osa 3/3)
Attachments
voi.jpg
Rasvasota
voi.jpg (19.76 KiB) Viewed 10036 times

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#13 » 30 Nov 2013 10:30

Kolesterolipommi: käsikirjoitus
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/02 ... ikirjoitus

Margariini ja sen tervellisyys

‚ÄĚMargariinin valmistusprosessissa (jonka kuvaamiseen menee kirjassa yli 3 sivua) on kyse ‚ÄĚkemian riemuvoitosta‚ÄĚ. T√§ll√§inen kolmeen kertaan kuumennettu rasvaseos on kaukana siit√§ ravinnosta mit√§ luonnosta l√∂ytyy. Koska omega6-rasvahapot h√§rskiintyv√§t helposti, ne jouduttavat vanhenemista ja lis√§√§v√§t sy√∂v√§n riski√§. N√§iden kasvis√∂ljyjen ja erityisesti margariinin teollinen valmistus tekee tuotteista hyvin haitallisia. Teollisen k√§sittelyn l√§pik√§yv√§t √∂ljyt hajotetaan korkeassa l√§mp√∂tilassa ja paineessa sek√§ niiss√§ k√§ytet√§√§n erilaisia liuottimia. Prosessi on niin voimakas, ett√§ vitamiinit katoavat ja √∂ljy menee pilalle (h√§rskiintyy). Omega 6 -rasvahappoja esiintyy mm. leiv√§ss√§, kekseiss√§, munkeissa, viinereiss√§, makeisissa, valmiskastikkeissa ja perunalastuissa. Elintarviketeollisuuden lempi√∂ljy on soija√∂ljy, jota tungetaan l√§hes joka paikkaan‚ÄĚ

Lainattu: http://parasruokavalio.blogspot.fi/ Christer Sundqvist PaRas ruokavalio kirjasta.

http://www.kostdoktorn.se/explosiv-okni ‚Ķ rmsjukdom/R√§j√§hdysm√§inen kasvu suolistosairaus ‚Äď miksi?Margariini ja suolistosairaudet http://www.kostdoktorn.se/tarmsjukdom-av-margarin
Startsidan / Hälsa 2009-08-02
Fettsyra kan orsaka tarmsjukdom
Cirka 1 200 svenskar insjuknar i den kroniska tarmsjukdomen ulcerös kolit varje år. Nu säger en fransk forskargrupp att de är orsaken på spåren. Enligt dem innebär en hög konsumtion av fettsyran omega-6 fördubblad risk att utveckla sjukdomen. Den närbesläktade fettsyran omega-3 minskar däremot risken med 77 procent.
- Ja, resultaten är klara när det gäller omega-6, säger näringsprofessor Göran Hallman i Umeå till Svenska Dagbladet.
Höga halter omega-6 finns i majs- och solrosolja medan nivån är låg i olivolja. Omega-3 finns i olivolja och fet fisk.
För att dra slutsatserna har en internationell forskargrupp vid WHO:s cancerinstitut i Lyon använt sig av en stor studie.
Studien, kallad Epic, samlade under 1990-talet in hälsodata om en halv miljon invånare i tio europeiska länder. Av dessa valdes 200 000 ut för att se vilka som utvecklade ulcerös kolit under fyra år. 126 blev sjuka och jämfördes med friska deltagare.
http://www.aftonbladet.se/halsa/article5593482.ab

Rasvahappo voi aiheuttaa suolistosairaus
Noin 1200 ruotsalaiset diagnosoitu krooninen suolistosairaus haavainen koliitti vuosittain. Nyt, sanoo ranskalainen tutkimusryhmä, että ne ovat syynä kappaleita. Niiden mukaan tarkoittaa korkean kulutus rasvahappo omega-6 kaksinkertainen riski sairastua tautiin. Liittyy läheisesti rasvahappo omega-3 vähentää kontrastia riskiä 77 prosenttia.
- Kyllä, tulokset ovat selkeitä kannalta omega-6, kertoo ravitsemuksen professori Göran Hallman Uumajan ja Ruotsin sanomalehti Svenska Dagbladet.
Korkea omega-6-maissi-ja auringonkukkaöljyn, kun taas taso on alhainen oliiviöljyä. Omega-3 löytyy oliiviöljyä ja rasvainen kala.
Jotta johtopäätöksiä, kansainvälinen tutkijaryhmä WHO: n Cancer Institute Lyon käytetään laaja tutkimus.
Tutkimus, nimeltään Epic, kerätty 1990-luvulla terveydenhuollon tietoja puoli miljoonaa ihmistä kymmenessä Euroopan maassa. Näistä 200 000 ulos katsomaan kuka kehitetty haavainen paksusuolitulehdus neljä vuotta. 126 sairastui ja verrattiin terveisiin osallistujaa.

Sydäntauti

‚Äď Mutta on meill√§ toisaalta sekin tieto, ett√§ jos t√§llainen ihminen saadaan liikkeelle, niin sek√§ masennus ett√§ diabetes helpottuu. Jos sellainen kapellimestari l√∂ytyy, joka t√§m√§n saa aikaiseksi, niin hattua korkealle h√§nelle!

Elämäntapakapellimestareiden kysyntä taitaa vain kasvaa sitä mukaa, kun tutkimus etenee yhä mielenkiintoisemmille alueille. On nimittäin huomattu, että masennus ja diabetes todella kulkevat käsi kädessä: masennus toisaalta johtaa helposti diabetekseen. Yhteistä tekijää haetaan, ja se voi olla juuri yleinen lieväasteinen elimistön tulehdus, jota kumpikin sairaus nostaa. Se näyttäisi liittyvän sokeriaineenvaihdunnan häiriöihin.

Stressi tiedetään yhdeksi sepelvaltimotaudin riskitekijäksi. Mutta voi olla, että stressi, ahdistus ja toivottomuus ovat paljon suurempi tekijä sydän- ja verisuonitautien sekä diabeteksen taustalla kuin tähän asti on ymmärretty.

T√§m√§ selitt√§si sit√§kin, miksi juuri 50- ja 60-luvuilla sepelvaltimotauti suorastaan ‚ÄĚr√§j√§hti‚ÄĚ kasvuun, vaikka el√§m√§ntavat olivat ennen sotia v√§hint√§√§n yht√§ huonot. Sodanj√§lkeinen aika rajuine rakennemuutoksineen kouraisi syv√§lt√§ ihmisten turvallisuutta. Pohjois-Karjalassa t√§m√§ kouraisu oli kaikkein rajuin.

Asiantuntija: MAUNO VANHALA, yleislääketieteen professori, Kuopion yliopisto
Toimittaja: JAAKKO LUOMA

http://yle.fi/vintti/yle.fi/akuutti/ark ... 0209_b.htm
Attachments
Crohn2.jpg
Rasvasota

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#14 » 30 Nov 2013 10:35

Mutta selviä vaikutuksiakin löytyi. Transrasvat aiheuttavat sydäntautia. Tutkijat olivat huolissaan nykysuositusten perusteista, jotka rajoittavat rasvoja hiilihydraattien sijaan, mikä sinänsä voi johtaa sydäntauteihin. Kun rajoitetaan jotakin perusravintoainetta, muiden ravintoaineiden määrä kasvaa suhteessa, ja se johtaa ongelmiin. Itse olen kirjoittanut aiheesta ja saanut siitä hyvästä Diabetesliiton kimppuuni. Liiton kannattaisi seurata aikaa, vaikka tuskin se muuttaa nykyistä sosiaalista kokeilua ihmisillä. Tutkimuksessa todettiin että rasvojen rajoittaminen johti HDL -kolesterolin laskuun ja triglyseridiarvojen kohoamiseen, mikä yhdessä on todellinen äkkikuoleman riski. VHH -dieetti ainoa, joka laskee nimenomaan triglyseridejä ja samalla nostaa HDL -kolesterolia. Oliiviöljy on todistetusti terveellistä

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=106

Eating Lots of Carbs, Sugar May Raise Risk of Cognitive Impairment, Mayo Clinic Study Finds

http://www.mayoclinic.org/news2012-rst/7128.html

Runsas hiilihydraatti ei kovin hyvä vaihtoehto aivoille. Rasva ja proteiini parempi.
Happiness in middle age ’can reduce risk of death’
People who are grumpy in middle age are up to three times more likely to die than those with a happy outlook on life, according to a major study.

http://www.telegraph.co.uk/health/healt ... death.html

Brittitutkimuksen mukaan onnellisuuden määrä vaikuttaa yli viisikymppisillä sepelvaltimotaudin riskin kasvuun, toimintakykyyn ja jopa kävelyvauhtiin. Nämä seikat puolestaan vaikuttavat siihen, kuinka pitkään ihminen elää.

Suuri rasvasota ‚Äď valitse puolesi!
Meid√§t on opetettu karttamaan kovia rasvoja ja suosimaan kasvirasvalevitteit√§ ja kasvi√∂ljyj√§. Moni on ymm√§ll√§√§n viime aikoina puhjenneen ‚ÄĚrasvasodan‚ÄĚ keskell√§. Asian selvent√§miseksi Studio55.fi esittelee rinta rinnan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen viralliset suositukset sek√§ el√§inrasvojen puolestapuhujien kannan l√§√§k√§ri Antti Heikkil√§n kertomana.

http://www.studio55.fi/terveys/article/suuri-rasvasota‚ÄĒvalitse-puolesi-/124938

Jos katsotaan verisuoniin ker√§√§ntyv√§√§ kalkkia, siin√§ ei ole juurikaan kolesterolia, vaan eniten monityydytt√§m√§t√∂nt√§ rasvaa eli ‚ÄĚterveysrasvaa‚ÄĚ. T√§m√§ analyysi on julkaistu jo 1990-luvun alussa, mutta se j√§tetty huomioimatta.

http://www.studio55.fi/hyvaolo/artikkel ... -rasvasota‚ÄĒvalitse-puolesi

Tutkimusjakson aikana entistä useammat yhdysvaltalaiset alkoivat käyttää kolesterolilääkkeitä, mutta tutkijoiden mukaan tämä yksin ei selitä kehitystä, koska kolesteroliarvot paranivat myös henkilöillä, jotka eivät lääkkeitä käyttäneet. Myöskään ylipaino, liikunta tai tyydyttyneet kovat rasvat eivät selitä ilmiötä, sillä niissä ei ole tapahtunut mainittavia muutoksia viimeisimpien vuosikymmenten aikana.
Selitys saattaa sen sijaan löytyä haitallisten transrasvahappojen vähentyneestä kulutuksesta ja elintapojen yleisestä parantumisesta. Triglyseridirasvahappojen ja HDL-kolesterolin kohdalla myös tupakoinnin ja hiilihydraattien käytön vähentyminen ovat voineet vaikuttaa, mutta tältä osin tutkimustulokset ovat vielä vähäisiä.

http://yle.fi/uutiset/usassa_kolesterol ... et/6347454

https://www.jyu.fi/ajankohtaista/arkist ... -27-683789

Rasvasta hyötyä lihasten aineenvaihdunnalle
Lihakset kykenevät sopeutumaan rasvaiseen ruokavalioon lisäämällä lihasten kykyä hapettaa ravintoaineista energiaa. Osana tätä prosessia lihasten hiusverisuonitus muuttuu tiheämmäksi, mikä mahdollistaa paremman hapen kuljetuksen lihaksiin energian tuottoa varten.

Arvostetussa Angiogenesis-lehdessä julkaistu tutkimus selvitti rasvaisen ruokavalion ja fyysisen aktiivisuuden vaikutuksia raajalihasten hiusverisuonitukseen. Tutkimuksessa käytettiin neljää hiiri ryhmää: passiiviset normaaliruokaiset, passiiviset rasvaruokaiset, aktiiviset normaaliruokaiset ja aktiiviset rasvaruokaiset. Normaaliruokaisten rehussa 10 % energiasta oli rasvaa, 70 % hiilihydraattia ja 20 % proteiinia. Rasvaruoka oli muuten samanlaista, mutta energiasta 60 % oli rasvaa, 20 % hiilihydraattia ja 20 % proteiinia. Hiiret elivät muuten samanlaisessa ympäristössä, mutta vain aktiivisilla hiirillä oli käytössään juoksupyörät.

Kun lihasten hiusverisuonituksen tiheyttä ja suonten määrää vertailtiin ryhmien välillä, havaittiin, että sekä molemmissa aktiivisissa ryhmissä että passiivisessa rasvaryhmässä suonitus oli merkittävästi tiheämpää kuin passiivisessa normaaliruokaisten ryhmässä. Fyysisellä aktiivisuudella ja rasvaisella ruokavaliolla oli suurin piirtein samansuuruiset vaikutukset. Aikaisemmissa tutkimuksissa on havaittu rasvaisen ruokavalion lisäävän energian tuottoon tarvittavien mitokondrioiden määrää, mutta tässä tutkimuksessa havaittiin ensi kertaa, että myös prosessiin tarvittavan hapen kuljetusta tehostetaan lisäämällä lihasten hiusverisuonitusta.

Koska lihakset ovat erittäin tärkeitä ihmisen toimintakyvylle, energiatasapainolle ja glukoositasapainolle, on tärkeää jatkossa selvittää tapahtuuko samanlaisia prosesseja myös ihmisen lihaksissa rasvaisen ruokavalion vaikutuksesta ja onko tällä merkittävä vaikutus lihasten toimintaan ja ihmisen terveyteen.

Julkaisu: Mika Silvennoinen, Rita Rinnankoski-Tuikka, Mikael Vuento, Juha J Hulmi, Sira Torvinen, Maarit Lehti, Riikka Kivelä, Heikki Kainulainen. High-fat feeding induces angiogenesis in skeletal muscle and activates angiogenic pathways in capillaries. Angiogenesis. 2012 Epub, DOI 10.1007/s10456-012-9315-8

Lisätietoja: professori Heikki Kainulainen, liikuntabiologian laitos, puh. 050 330 2901, heikki.kainulainen@sport.jyu.fi



Miksi sitten aboriginaaleilla on maailmanennätysluokkaa oleva sydänkuolleisuus? Se on Suomeen verrattuna viisitoista-kertainen? Heillä on muuten maailman matalin kolesterolitaso. Tuskinpa aboriginaalit ovat nähneet lehmää edes unissaan. Miksi sitten Sveitsissä, jossa on maailman korkein mitattu yleinen kolesterolitaso (lähes seitsemän) on neljä kertaa vähemmän sydänkuolleisuutta kuin Suomessa ja maan kansalliseläimenä voi pitää lehmää, niin keskeinen on maitorasva sveitsiläisessä elämässä.

http://www.anttiheikkila.com/index.php?id=2&art=127


Big Fat Lies


Cholesterol and Heart Disease

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#15 » 30 Nov 2013 10:37

Valtimonkovettumataudin pääasiallinen syy ei ole kohonnut kolesteroli kuten yleisesti kuvitellaan, vaan kalkin (kalsiumin) kertyminen valtimoihin, tohtori Matti Tolonen kertoo.

Sydän- ja verisuonitauteja esiintyy eniten Suomessa, Irlannissa, Skotlannissa, Uudessa Seelannissa ja Pohjois-Amerikassa. Näissä maissa kalkin saanti on runsasta ja D-vitamiinin saanti vähäistä. Näillä seikoilla näyttää olevan enemmän yhteyttä sydän- ja verisuoniterveyteen kuin tähän asti on uskottu.

‚Äď Miesten sepelvaltimoihin alkaa kerty√§ kalkkia noin 18 ik√§vuodesta alkaen, mutta naisten valtimoihin vasta vaihdevuosien aikoihin. Tai aikaisemminkin, jos kohtu on poistettu, Tolonen toteaa.

‚Äď Valtimoiden kalkkiumat saadaan hyvin n√§kyviin tietokoneella CT-skannauksessa, ja niiden vakavuusastetta ilmaistaan floridalaisen kardiologin Arthur Agastsonin kehitt√§m√§ll√§ asteikolla. Ellei kalkkia n√§y, on syd√§nkohtauksen riski olematon, olipa veren kolesterolilukema mit√§ tahansa. Agastsonin lukema kertookin paremmin syd√§ntautiriskist√§ kuin tavanomaiset riskitekij√§t, kolesteroli, triglyseridit, C-reaktiivinen proteiini (CRP), ja suurentunut painoindeksi. Tupakointi ja diabetes ovat edelleen merkitt√§vi√§ riskitekij√∂it√§, Tolonen muistuttaa.

http://terveyshymy.fi/artikkelit/kalkki-tukkii-valtimot






D-vitamiini on elintärkeä vitamiini myös sydän- ja verisuoniterveydelle, osoittavat uudet amerikkalaiset tutkimukset. D-vitamiini ehkäisee valtimoiden jäykistymistä ja ahtautumista, mutta vitamiinin päivittäinen tarve on paljon suurempi kuin Suomessa voimassa oleva viranomaissuositus.

Emory-yliopistossa mitattiin 554 terveen henkilön seerumin D-vitamiinin pitoisuus (S-D-25) ja tuloksia verrattiin valtimoiden joustavuuteen ja verenvirtaukseen valtimoissa. Työn lähtökohtana oli tieto, jonka mukaan D-vitamiini säätää valtimoiden sisäpinnan (endoteelin) ja sileän lihaksiston toimintoja, ehkäisee matala-asteista kroonista tulehdusta (inflammaatiota) ja muokkaa verenpainetta säätävää reniini-angiotensiini-aldosteoni-akselia.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2104

Manninen D-vitamiini
Attachments
d.jpg
Manninen D-vitamiini

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#16 » 30 Nov 2013 10:40

Hiilihydraattien vaarat

Tuoreen tutkimuksen mukaan tietynlaisella hiilihydraattien syömisen rajoittamisella on omat etunsa terveydelle.
Jerusalemin heprealaisen yliopiston tutkimuksen mukaan hiilihydraattien syömistä kannattaisi rajoittaa aamiaisella ja lounaalla ja keskittää sen sijaan niiden saanti illalliselle. Tästä on tutkijoiden mukaan hyötyä erityisesti ihmisille, jotka ovat riskissä sairastua ylipainon aiheuttamaan diabetekseen tai sydänsairauksiin. Hiilihydraatteja ei siis kannata syödä vähän kerrallaan pitkin päivää http://www.lbfitness.fi/uutiset.html?63 ... 8.facebook

THL:n tiedotteissa on painoon liittyvä mielenkiintoinen havainto. Rasvan osuus kokonaisenergian saannista on kasvanut naisilla vuosina 2007-2012 32 E %:sta 36 E %:iin (päätelty kuviosta 2). Samanlainen trendi miehillä, mutta lievempi.
Havainto vahvistaa useiden viime vuonna toistettujen kyselytutkimuksien tulokset; kansakunta on vähentänyt höttöhiilareita. Rasvan osuus kokonaisenergiasta suurenee (kuvion 2 mukaisesti), vaikka rasvan saanti ei sinänsä (absoluuttisesti) olisi lisääntynytkään jos höttöhiilareita vähennetään. Ja kansa laihtuu?

http://www.pronutritionist.net/suomalai ... tiedottaa/

Kev√§√§ll√§ 2010 professori Kari Salminen esitti netiss√§ ‚ÄĚkolesteroliprofessori‚ÄĚ Timo Sandbergille viisi t√§rke√§√§ kysymyst√§ kolesterolista. Sandberg ei vastannut, vaan vetosi kiireisiin. H√§nelle on toistettu samat kysymykset, mutta tuloksetta ‚Äď ‚ÄĚkiire‚ÄĚ jatkuu.

http://www.ilkka.fi/mielipide/yleis%C3% ... a-1.760369

Sydänkohtaus usein omaa syytä
Uusi väitöstutkimus kertoo, että viina ja ylipaino aiheuttavat luultua enemmän sydänkohtauksia Pohjois-Suomessa. Elintavoilla näyttää siis olevan aiempaa arviota enemmän vaikutusta äkkikuolemaan johtaviin sydänkohtauksiin.
Tutkimuksen mukaan lihavuus tai alkoholi ovat ainoa syy oletettua useampiin, äkkikuolemaan johtaviin sydänkohtauksiin. Torniolaislähtöinen tutkija Eeva Hookana arvioi, että ylipaino ja viina saavat vuosittain jopa 700 suomalaisen sydämen pettämään yllättäen ja tappavasti. http://yle.fi/uutiset/sydankohtaus_usei ... ta/6416542


SVT: Tieteen maailma - Tiede ruokavalion takana (osa 1/3)


SVT: Tieteen maailma - Tiede ruokavalion takana (osa 2/3)


SVT: Tieteen maailma - Tiede ruokavalion takana (osa 3/3)

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#17 » 30 Nov 2013 10:42

Krooniset sairaudet ja omega-6/omega-3- rasvahappojen suhde
Päivitetty 25.5.2009
Länsimaisen ravinnon omega-6/omega-3-rasvahappojen suhde on muuttunut viime vuosikymeninä erittäin epäedulliseksi terveyden kannalta. Asiaa on eniten tutkinut professori Artemis P. Simopoulos, jonka kirjoituksia selostan tässä lyhyesti. Maailmankuulut psykiatrian professorit Andrew Stoll ja Joseph Hibbeln ovat sitä mieltä, että mielenterveyspotilaiden omega-6/omega-3-suhdetta tulisi korjata E-EPAlla. Valistunut maallikko voi itsekin hyödyntää uusinta tutkimustietoa oman terveytensä vaalimiseen. E-EPA ja karnosiini ovat verraton voimakaksikko kaikkien kroonisten sairauksien ehkäisyssä ja täydentävässä hoidossa. http://www.tritolonen.fi/index.php?page ... =fi&id=461
Oletetaan joutuivat el√§m√§√§n ruokavalio punaista lihaa ja t√§ysmaitoa. Ruokavalio, ett√§ kaikki kertoi, oli v√§hint√§√§n 60 prosenttia rasvaa ‚Äď noin puolet tyydyttyneit√§. Jos ensimm√§inen ajatuksesi ovat statiinien ja stentit, haluat ehk√§ harkita Curious Case of Masai, nomadiarmeijat heimo Keniassa ja Tansaniassa.
√Ąl√§ missaa n√§it√§ Terveys tarinoita

Vuonna 1960, Vanderbilt University tiedemies nimeltä George Mann, MD, totesi Masai miehet kuluttavat tästä hyvin ruokavaliota (täydennetään verta karjan he paimennetaan). Silti nämä paimentolaisia, jotka olivat myös hyvin laiha, oli joitakin alin kolesterolin koskaan mitattu ja olivat lähes vapaa sydänsairaus.
Tutkijat, h√§mmentyneit√§ toteamus, v√§itti, ett√§ heimo on oltava tietty geneettinen suojauksia vastaan ‚Äč‚Äčkehitt√§m√§ll√§ korkea kolesteroli. Mutta kun British tutkijat seurataan ryhm√§ Masai miehi√§, jotka muuttivat Nairobi ja alkoi kuluttaa enemm√§n moderni ruokavalio, he huomasivat, ett√§ miesten kolesterolia my√∂hemmin pilviin.
Samanlaisia ‚Äč‚Äčhavaintoja tehtiin Samburu ‚Äď toinen Kenian tribe ‚Äď sek√§ Fulani Nigeriassa. Vaikka tulokset n√§ist√§ kulttuureista n√§ytt√§v√§t olevan ristiriidassa, ett√§ sy√∂minen tyydyttynyt rasva aiheuttaa syd√§nsairauksia, se voi yll√§tt√§√§ sinut tuntemaan, ett√§ t√§m√§ ‚ÄĚfakta‚ÄĚ ei ole tosiasia ollenkaan. Se on tarkemmin sanottuna hypoteesin 1950, ett√§ ei ole koskaan n√§ytetty toteen.

http://urly.fi/9TY

Tuore löytö vahvistaa, että ihminen oli jo 1,5 miljoonaa vuotta sitten sopeutunut fysiologisesti lihansyöntiin siinä määrin, että sen puuttuminen johti sairaalloiseen tilaan. Löydön tehneet Denverin yliopiston tutkijat spekuloivat, että lapsi luultavasti kuoli aliravitsemukseen http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkimus+Ihmi ... 5604199742


Tri. Matthias Rath: Video sydän- ja verenkiertosairauksista (Video

C-vitamiini on tärkeä tekijä taistelussa sydäntautia vastaan

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#18 » 30 Nov 2013 10:43

Esko on karpannut yli 30 vuotta ‚Äď Lue, miten h√§n voi nyt!
http://www.studio55.fi/hyvinvointi/arti ... -30-vuotta‚ÄĒlue‚Äďmiten-han-voi-nyt-/133728



Kananmunia ei kannata vältellä sydäntautien pelossa
Kananmunia pidettiin pitkään haitallisina niiden kolesterolin vuoksi, mutta näkemys on muuttumassa. British Medical Journalin julkaisemat löydökset vahvistavat uutta tulkintaa. http://yle.fi/uutiset/kananmunia_ei_kan ... sa/6444537
Sokeri ja hiilihydraatit

Tutkimusta kommentoivassa pääkirjoituksessa professorit Walter Willett ja David Ludwig pitävät lisätyn sokerin vähentämistä tärkeänä, mutta heidän mielestään ihmisten olisi syytä vähentää huonojen hiilihydraattien syömistä laajemminkin. Erityisesti he mainitsevat teollisesti käsitellyt viljatuotteet ja perunan. http://www.terve.fi/ravinto/lisatty-sokeri-lihottaa

Statiinit ovat hyödyttömiä lääkkeitä taistelussa sydäntauteja vastaan

http://archinte.jamanetwork.com/article ... eid=416105

Fogelholm ei puhu totta. Hän on ilmeisesti tämänkin asian suhteen ummistanut silmänsä tutkitulta tiedolta. Tässä joitakin esimerkkejä tutkimusnäytöstä rasvaisten maitotuotteiden hyödyistä: Laajassa koostetutkimuksessa runsas maitotuotteiden käyttö oli yhteydessä 13 % pienempään kuolleisuuteen. Tutkimukset olivat ajalta, jolloin käytettiin pääasiassa täysrasvaisia maitotuotteita. Maitotuotteiden rasvahapot muokkaavat LDL-kolesterolin partikkelijakaumaa terveellisempään suuntaan. Maitorasva saattaa suojata diabetekselta. Australialaisessa tutkimuksessa täysrasvaisten maitotuotteiden käyttäjillä oli vähemmän sydänkuolemia. Ruotsalaistutkimuksessa voilla saavutettiin matalampi veren rasvapitoisuus kuin kasviöljyllä. Täysmaidon juonti on yhteydessä pienempään eturauhassyövän riskiin ja rasvaiset maitotuotteet pienempään paksusuolen syövän riskiin. Vähärasvaiset maitotuotteet lisäävät hedelmättömyyttä. Täysrasvaiset maitotuotteet lihottavat vähemmän. Maitorasvaa käyttävillä lapsilla on vähemmän astmaoireita ja atooppisia tauteja. Ei mitään näyttöä, Mikael Fogelholm? Todellako?

http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... ta-tietoa/

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pmc/articles/PMC2950929/

http://jn.nutrition.org/content/134/7/1729.full

http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... etekselta/

http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... nkuolemia/

http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... violjylla/

http://aje.oxfordjournals.org/content/1 ... 9.abstract

http://ajcn.nutrition.org/co

Tags: Rasvasota, Statiinit, Terveys, Voi

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#19 » 30 Nov 2013 10:47


RASVASOTA! Pekka puskan painajainen.

Neitsytoliiviöljyn tärkeät antioksidantit

Välimeren ruokavaliossa on aina suosittu terveellisiä juoksevia kasviöljyjä, erityisesti kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä. Tämän öljyn tärkeä piirre on, että se sisältää runsaasti antioksidantteina toimivia polyfenoleita, erityisesti hydroksityrosolia, tyrosolia ja oleuropeiinia.

Tutkijat ovat laskeneetkin paljolti neitsytoliiviöljyn ansioksi sen, että Välimeren ruokavaliolla on niin paljon elimistön antioksidanttisuojaa parantavaa vaikutusta. Vakuuttavimmin neitsytoliiviöljyn hyödyt tässä suhteessa osoitettiin kolmivuotisessa satunnaistetuissa ja kontrolloidussa tutkimuksessa. Neitsytoliiviöljyä sisältänyt Välimeren ruokavalio paransi huomattavasti plasman antioksidanttikapasiteettia (Razquin et al. 2009). Lisäksi neitsytoliiviöljy suojaa LDL-kolesterolia hapettumiselta ja vähentää tulehdusta.

Kaupassa oliiviöljyä valitessa kannattaa ostaa mieluiten ekstralaatuista neitsytoliiviöljyä (extra virgin), jossa on erittäin runsaasti oliiviöljyn terveellisiä fenolisia yhdisteitä.

http://ruohikolla.blogspot.fi/2012/08/s ... meren.html

Statiinit aiheuttavat sydäntautia

http://www.anttiheikkila.com/blogi/stat ... dantautia/

Tutkimusjakson aikana entistä useammat yhdysvaltalaiset alkoivat käyttää kolesterolilääkkeitä, mutta tutkijoiden mukaan tämä yksin ei selitä kehitystä, koska kolesteroliarvot paranivat myös henkilöillä, jotka eivät lääkkeitä käyttäneet

http://yle.fi/uutiset/usassa_kolesterol ... et/6347454

Statiinien haittoja: Verisuonien kalkkeutuminen lisääntyy

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22981406

Magnesiumi tehohokas sydänkohtausten vähentäjä ( jopa 50 %). http://www.atherosclerosis-journal.com/ … 21-9150(12)00067-6/abstract
Tämä Japanilaistutkimus kesti 15 vuotta ja siinä oli mukana 60000 ihmistä.

Ruotsalaistutkimus jossa oli 500 ikäihmistä joilla sydäntauti. Q 10:ä 200 mg ja seleeniä 200 mikrogrammaa päivässä. Seuranta aika 5 vuotta ja blaseboryhmässä kuoli seurannan aikana 12,6 % ja lisäravinneryhmässä 5,9 %. Eroksi tulee huikeat 50 %.

http://www.internationaljournalofcardio … 67-5273(12)00593-1/abstract

Re: Rasvasota
ViestiKirjoittaja xxxx ¬Ľ 12.02.2013 14:09

Vuosi 2005 oli merkittävä voitto tavalliselle ihmiselle. Kaikki lääkekoteet on rekisteröitävä ja kaikki kokeet on pakko julkistaa, myös ne ennen takkaan työnnetyt paperit jotka eivät antaneet lääketehtaiden kannalta positiiivista tulosta.
Statiineista on tuon 2005 vuoden jälkeen julkistettu ( 2010) 10 tutkimusta. Nuo tutkimukset kävi läpi Ranskalainen lääketieteen tutkija ja totesi: Kolesterolin alentaminen ei suojaa sepelvaltimotaudilta.
Palaan vielä tuohon 4S tutkimukseen, tähän lääketehtaiden vanhaan testamenttiin. "4.2" Tutkimuksen rahoitti Merck lääkeyhtiö. Tuo yksi ja ainoa tilastotieteilijä oli Merck yhtiön palkkalistoilla. "24.8"
http://viihde.foorumi.eu/viewtopic.php? ... &start=240
Framinghamin tutkimus: Kolesteroliteorian kulmakivi, lääketehtaiden raamattu. 30 vuotinen tutkimus ja tuloksena oli tieto: Saavutettaessa 48:n vuoden iän ei korkea kolesteroli enään nostanut kuolemanriskiä. Ihmisillä joiden kolesteroli oil laskenut tuona kolmenkymmenen vuoden ajanjaksolla, heidän kuolleisuutensa oli korkeampi kuin niillä joiden kolesteroli oli noussut.
Millimoolin aleneminen kolesterolitasoissa lisäsi kuolleisuutta 430 %. Tästä paperista väännettiin sitten loppulausunto joka kuului: 1 % kolesterolin pudotus vähentää sydäntautia 2 %.
Mullistava suomalaistutkimus varmistaa:
Juurihoidon antibioottikuuri voi estää infarktin
Lauantai 16.2.2013 klo 15.54
Suomalaistiedemiehet ovat varmistaneet kauan epäillyt yhteydet hammastulehdusten ja sydäninfarktin välillä.

http://www.iltalehti.fi/terveys/2013021 ... 8_tr.shtml

Vähärasvainen ruokavalio ei ole terveellinen

Välimeren ruokavaliota noudattaneiden, runsaasti oliiviöljyä käyttäneiden sekä paljon pähkinöitä syöneiden osallistujien riski kärsiä merkittävistä sydän- ja verisuoniongelmista oli 30 prosenttia pienempi kuin niiden, jotka noudattivat vähärasvaista ruokavaliota.

http://yle.fi/uutiset/tutkimus_valimere ... ia/6512947

Saksassa ja Itävallassa tehty kolmivaiheinen tutkimus paljasti yllättäviä asioita oliiviöljystä.

Oliiviöljy lisää kylläisyyden tunnetta
http://www.iltalehti.fi/terveys/2013031 ... 4_tr.shtml

Monityydyttymätön rasva saattaa heikentää D-vitamiinin imeytymistä
http://ravitsemusjaterveys.wordpress.co ... eytymista/

Suolistosairaudet ovat lisääntyneet räjähdysmäisesti. http://www.katsomo.fi/?progId=163384

Tulehdukselliset suolistosairaudet lisääntyvät 6 % vuodessa ja erityisesti Suomessa tauti on huomattavasti yleisempää kuin muissa maissa. Tutkimuksen mukaan rypsiöljyn runsas käyttö lisää tautia.

Oliko kirjoittajat, joista kolme tuettiin jopa kahdeksan lääkeyhtiöt ymmärtävät, että he olivat törmänneet jotain tärkeää? Että korkea kolesteroli voi olla syy sydänsairauksien?
Ei tietenkään. Mitä he päättelivät oli, että kolesteroli on vähennettävä entisestään.
Muutamaa kuukautta myöhemmin tutkimusryhmä Henry Ford Heart ja Vascular Institute Detroit keksi samanlainen tulos. 23. Jälleen LDLcholesterol mitattujen ensimmäisten 24 tunnin pääsy oli pienempi kuin normaali, ei korkeampi. Tarkkaan ottaen puolessa 500 potilasta LDLcholesterol oli pienempi kuin 105 (2,69 mmol / l).
He ajattelivat, että jokin oli mennyt pieleen ja oli vakuuttunut siitä, että ne, joiden LDL oli alle 105 oli paljon paremmat mahdollisuudet selviytyä kuin ne, joiden LDL oli suurempi, koska tämä on mitä me kaikki on kertonut American Heart Association ja lääkeyhtiöt toistuvasti.
Kolme vuotta my√∂hemmin k√§vi ilmi, ett√§ joukossa on alhainen LDL kaksikymment√§kuusi potilasta oli kuollut, mutta vain kaksitoista joukossa on korkea LDL . Kirjoittajat pitiv√§t havainto eritt√§in keskeisi√§. He varoittivat lukijoilleen vastaan ‚Äč‚Äčtunne v√§√§r√§n turvallisuuden tunteen potilailla, joilla on alhainen LDL. Vaikka enemm√§n heikosti LDL olivat statiinihoidon, he kirjoittivat, ‚ÄĚn√§ill√§ potilailla voi nimitt√§in tarvitse aggressiivisempia riskin muutokseen.‚ÄĚ

http://www.ravnskov.nu/myth9.htm

Tutkimusastelma
Australialainen tutkijaryhmä on julkaissut neljäntoista (14,4) vuoden prospektiivisen väestöseurannan maitotuotteiden ja maitorasvan välisistä yhteyksistä sydän- ja verisuonikuolleisuuteen. Tutkimukseen osallistui 1529 aikuista. Maitotuotteiden käyttö selvitettiin kolmeen otteeseen ruuankäyttökyselyllä. Tutkimuksessa selvitettiin vain kuolleisuutta, ei sydän- tai aivoinfarktien määrää.
Tulokset
Maitotaloustuotteiden käytöllä ei ollut yhteyttä sydän- ja verisuonitautikuolemiin. Täysrasvaisia maitotaloustuotteita käyttäneillä oli selvästi alhaisempi sydän- verisuoniperäisen kuolleisuuden riski (-69 %).

lisääntynyt tyydyttyneen rasvan saanti oli yhteydessä korkeampaan LDL-pitoisuuteen. Muutokset olivat kuitenkin verraten pieniä (alle 4 % lähtötilanteesta) ja muutosten käytännön merkitys on ilmeisesti vähäinen

http://ravintojaterveys.kotisivukone.co ... l?a100=110

Lehmän pötsikäymisessä syntyy nimittäin maidolle ominaisia parittoman hiililuvun rasvahappoja, penta- ja heptadekaanihappoa. Kun seurattiin näiden rasvahappojen esiintymistä ihmiselimistössä, voitiin todeta, että maitorasvan kulutus oli yhteydessä pienempään infarktiriskiin.

Ne ihmiset, jotka käyttivät enemmän maitorasvoja, heidän elimistöönsä kerääntyi suuremmassa määrin parittoman hiililuvun rasvahappoja.
http://sundqvist.blogspot.fi/2010/05/ma … selta.html

Uppsalan yliopiston tutkijat (Ewa Warensjö etunenässä) raportoivat American Journal of Clinical Nutrition -tiedelehden tuoreessa artikkelissaan, että maitorasvojen runsas nauttiminen saattaa suojata ensimmäiseltä sydäninfarktilta (koskee erityisesti naisia).

Juustolla rintasyöpää vastaan?
Julkaistu 30.11.-1 Maitorasvan sisältämät rasvahapot saattavat pienentää vaihdevuosien jälkeisen rintasyövän riskiä todetaan tuoreessa suomalaistutkimuksessa. Kuopion yliopiston ja Kansanterveyslaitoksen tekemässä tutkimuksessa havaittiin, että rintasyöpään vaihdevuosien jälkeen sairastuneet naiset olivat saaneet ravinnostaan vähemmän maitorasvan sisältämää konjugoitua linolihappoa eli CLA:ta. Naisten ruokavaliossa nimenomaan juustojen osuus selitti CLA:n määrää, koska vanhastaan käytettyjen rasvahappoja sisältävien maitotuotteiden, kuten kulutusmaidon ja voin käyttö on vähentynyt viime vuosikymmeninä.

http://www.tohtori.fi/?page=4031888&id=0199052

55 vuotta sitten talvella Pohjois-Karjalan Ilomantsin metsurien kolesteroliarvo oli 50% suurempi kuin kesällä. Sitä vastoin tyydyttyneen rasvan saanti oli sama talvella ja kesällä. Jatkotutkimuksissa todettiin, että talvella suurentunut kolesterolipitoisuus liittyi elimistön krooniseen tulehdustilaan.
Pohjois-Karjalan metsurien suuri sydäntautikuolleisuus johtui elimistön kroonisesta tulehdustilasta. Metsurit ja muut Pohjois-Karjalan miehet eivät menehtyneet liialliseen tyydyttyneen eläinrasvan saantiin, eikä myöskään korkeaan kolesteroliin.

Metsurien tulehdustilaa selittivät mm. runsas tupakointi ja vähäinen anti-inflammatoristen antioksidanttien saanti mm. vihanneksista ja marjoista sekä ravinnon tulehdustekijät. Esimerkiksi tupakointi aktivoi tulehdussolut erittämään tulehduksen välittäjäaineita ja LDL:n hapettajia, happiradikaaleja.
Metsurien ruoka ja juoma sisälsi runsaasti tulehdussoluja ja verihiutaleita aktivoivia, sytotoksisia ja kemotaktisia rasvoja ja proteiineja. Eniten tulehdustekijöitä löytyi kuparipannussa keitetystä pannukahvista. Elimistön tulehdustilan sammuttaminen pienentää LDL-kolesterolia ja suurentaa HDL-kolesterolia. Samalla myös LDL:n hapettuminen ja ilmiö nimeltään sokeroituminen (glykaatio) vähentyy.
Pannukahvi sisälsi runsaasti tulehdussoluja aktiovoivia yhdisteitä, joista tärkeimpiä olivat erilaiset glykotoksiinit eli AGE-tuotteet ja aldehydit, kuten esimerkiksi metyyliglyoksaali, akryyliamidi, malondialdehydi ja 4-hydroksinonenaali.
Lisäksi lehmien kesämaito ja kesävoi olivat vielä 1970-luvulla huomattavasti terveellisempää kuin talvimaito ja talvivoi. Tuoretta ruohoa syövien lehmien kesämaito sisälsi enemmän omega-3 -rasvahappoja ja tulehdusta estäviä antioksidantteja, kun sitä vastoin talvimaito sisälsi enemmän haitallista hapettunutta rasvaa, johtuen homehtuneesta ja huonolaatuisesta rehusta, joka sairastutti lehmät tulehdustauteihin (utaretulehdus ja tulehduksellinen rasvamaksa sekä lihasten rappeutuminen) ja sitä kautta huononsi maidon laatua.

Viljan ja heinän kuivaus- ja säilöntämenetelmät ovat parantuneet merkittävästi viimeisten 40 vuoden aikana.
Tänä päivänä laitumella tuoretta ruohoa ja apilaa syövien lehmien maito on terveellisempää, kuin talvella runsaasti väkirehua syövien lehmien maito

http://personal.inet.fi/koti/remeli/Suo ... tiikka.htm

Johtop√§√§t√∂kset: meta-analyysi mahdollisille epidemiologisissa tutkimuksissa k√§vi ilmi, ett√§ ei ole merkitt√§v√§√§ n√§ytt√∂√§ katsoa, ‚Äč‚Äčett√§ ravinnon tyydyttynytt√§ rasvaa liittyy lis√§√§ntynyt sepelvaltimotaudin riski tai CVD

http://ajcn.nutrition.org/content/early ... 5.abstract

Vuodesta 1987 alkaen statiineja on tyrkytetty myös ihmisille, joilla ei ole ollut sydänkohtausta. Tosiasiassa yksikään pätevä tutkimus ei osoita, että statiineista olisi hyötyä näille ihmisille. Jonkin verran hyötyä voi olla sydänkohtauksen saaneille miehille, mutta ei naisille. Missään ei ole koskaan osoitettu, että kolesterolin alentaminen lääkkein olisi hyödyllistä terveydelle

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2159

Leino Utriainen on tutkinut tilastoja liittyen statiinien haittavaikutuksiin.

http://www.jarviradio.net/index.php?opt ... &Itemid=70

Vhh-dieetillä olleet diabeetikot kykenivät vähentämään lääkitystään jo kolmessa viikossa 86 %, kun vähärasvaisella olleet vähensivät vain 6 %. Kahden seuraavan viikon kuluessa vhh-läiset vähensivät lääkitystään vielä 57 %, mutta siitä huolimatta veren sokeritasapaino parani edelleen. Systolinen verenpaine aleni keskimäärin 127 ->118 mmHg. Katso muutkin suotuisat muutokset alla olevan linkin taulukosta. Tässä työssä ei annettu ravintolisiä, jotka olisivat todennäköisesti kohentaneet tuloksia vielä entisestään. Lue lisää diabeetikon ruokavaliosta ja ravintolisistä viereisen palstan oppaasta.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2494

Kuuntele Tohtori Tolosen juttuja järviradiosta. http://www.jarviradio.net/index.php?opt ... &Itemid=82

Although early studies showed that saturated fat diets with very low levels of PUFAs increase serum cholesterol, whereas other studies showed high serum cholesterol increased the risk of coronary artery disease (CAD), the evidence of dietary saturated fats increasing CAD or causing premature death was weak. Over the years, data revealed that dietary saturated fatty acids (SFAs) are not associated with CAD and other adverse health effects or at worst are weakly associated in some analyses when other contributing factors may be overlooked. Several recent analyses indicate that SFAs, particularly in dairy products and coconut oil, can improve health. The evidence of ŌČ6 polyunsaturated fatty acids (PUFAs) promoting inflammation and augmenting many diseases continues to grow, whereas ŌČ3 PUFAs seem to counter these adverse effects. The replacement of saturated fats in the diet with carbohydrates, especially sugars, has resulted in increased obesity and its associated health complications. Well-established mechanisms have been proposed for the adverse health effects of some alternative or replacement nutrients, such as simple carbohydrates and PUFAs. The focus on dietary manipulation of serum cholesterol may be moot in view of numerous other factors that increase the risk of heart disease. The adverse health effects that have been associated with saturated fats in the past are most likely due to factors other than SFAs, which are discussed here. This review calls for a rational reevaluation of existing dietary recommendations that focus on minimizing dietary SFAs, for which mechanisms for adverse health effects are lacking.

Vaikka varhainen tutkimukset osoittivat, ett√§ tyydyttyneen rasvan ruokavalion kanssa hyvin alhainen PUFAs nostaa seerumin kolesterolia, kun taas muut tutkimukset osoittivat korkea seerumin kolesteroli lis√§si riski√§ sepelvaltimotauti (CAD), todisteet ravinnon tyydyttyneit√§ rasvoja lis√§√§m√§ll√§ CAD tai aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman oli heikko . Vuosien tiedoista k√§vi ilmi, ett√§ ravinnon tyydyttyneit√§ rasvahappoja (SFA) eiv√§t liity CAD ja muita terveyshaittoja tai pahimmillaan ovat heikosti liittyy joitakin analyysej√§ muut vaikuttavat tekij√§t voidaan unohtaa. Useat viimeaikaiset analyysit osoittavat, ett√§ SFA, erityisesti maitotuotteet ja kookos√∂ljy, voi parantaa terveytt√§.Todisteet ŌČ6 monityydyttym√§tt√∂mi√§ rasvahappoja (PUFA) edist√§√§ tulehdusta ja kohensi monia sairauksia jatkaa kasvuaan, kun taas ŌČ3 PUFAs n√§ytt√§v√§t torjua n√§it√§ haittavaikutuksia.Korvaaminen tyydyttyneit√§ rasvoja ruokavalioon, jossa hiilihydraatteja, varsinkin sokerit, on lis√§nnyt lihavuus ja siihen liittyv√§t terveyteen liittyvi√§ komplikaatioita. Vakiintunut mekanismeja on ehdotettu terveydelle haitallisia vaihtoehtoinen tai korvaava ravintoaineita, kuten yksinkertaisia ‚Äč‚Äčhiilihydraatteja ja PUFAs.Keskityt√§√§n ravinnon manipulointia seerumikolesterolin voi olla kiistanalainen, koska lukuisat muut tekij√§t, jotka lis√§√§v√§t syd√§nsairauksien riski√§.Haitallisia terveysvaikutuksia, jotka on yhdistetty tyydyttyneit√§ rasvoja aiemmin ovat todenn√§k√∂isesti johtuu muista tekij√∂ist√§ kuin SFA, joita k√§sitell√§√§n t√§√§ll√§. T√§m√§ tarkastelu vaatii j√§rkev√§n uudelleenarviointi nykyisten ruokavalion suositukset keskittyiv√§t minimoimaan ruokavalion SFA, jonka mekanismeja terveydelle haitallisia vaikutuksia ole.



http://advances.nutrition.org/content/4/3/294.long

Arizonan yliopisto: Kolesterolilääkkeet ovat hermomyrkkyjä

Päivitetty 10.6.2013
Kolesterolia alentavat l√§√§kkeet, statiinit, ovat hermomyrkkyj√§, jotka turvottavat aivosoluja ja sumentavat muistia, kertovat Arizonan yliopiston neurotieteiden tutkijat. Haittojen syyn√§ on aivosolujen eli neuronien ep√§tavallinen turpoaminen ‚ÄĚhelminauhaksi‚ÄĚ. Aivosolujen toiminta palautuu ennalleen statiinien k√§yt√∂n loputtua.

Statiineja k√§ytt√§vien ihmisten kognitiiviset (tieto-taito) toiminnat heikkenev√§t muita nopeammin. L√§√§k√§rit tulkitsevat usein potilaiden valittamat oireet ik√§√§ntymisest√§ johtuviksi, vaikka todellisuudessa ne ovat l√§√§kkeen sivuvaikutuksia, toteavat neurologit. Statiinien k√§yt√∂n lopettaminen ‚Äď m√§√§r√§ajaksi tai kokonaan ‚Äď poistaa usein oireet ja samalla aivosolujen toiminta palautuu ennalleen, kertoo tutkimusta johtava neurotieteiden professori Linda L. Restifo.

http://www.tritolonen.fi/index.php?page=news&id=2514

Vaikka L

"1.9"Vaikka LDL kolesteroli laski kasvirasvoilla niin kuolleisuus vain lisääntyi.

http://www.bmj.com/content/346/bmj.e8707

extra neitsytoliiviöljy vähensi aterianjälkeisiä tulehdusarvoja verrattuna raffinoituun oliiviöljyyn

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/17391565

Runsas tyydyttynyt rasvansaanti ja erittäin vähätasvainen ruoka lisäsivät aterian jälkeistä tukehdusta. Oliiviöljy(neitsyt) taas ehkäisi tulehdusta.

http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22707261

Juonto: Pienen yhdysvaltalaisen Framinghamin kaupungin asukkailla tehdyt pitkäkestoiset tutkimukset ovat nykyisen kolesterolitietämyksemme kivijalka.

30 vuotta kestänyt seuranta Framinghamissa tuotti 80-luvulla hämmentävän tuloksen. Havaittiin, että korkea kolesteroli ei enää nostanut kuoleman riskiä, kun oli saavuttanut 48 vuoden iän. (4)

Kolesteroliteorialle vielä murhaavampaa oli havainto, että henkilöillä, joiden kolesteroli oli laskenut kuluneiden 30 vuoden aikana, oli korkeampi kuolleisuus kuin niillä, joiden kolesteroli oli noussut. Yhden millimoolin alenema kolesterolissa lisäsi kokonaiskuolleisuutta 430 prosenttia.

Suomen Sydänliiton ylilääkäri, käypähoitotyöryhmän jäsen Mikko Syvänne epäilee tutkimuksen tulosta:

Syv√§nne: ‚Ä̂Ķ jotain t√§mm√∂st√§ sekoittavaa tekij√§√§ siin√§ on t√§ytynyt olla mukana ja kyll√§ muistaakseni tutkijat vahvasti ep√§iliv√§t n√§it√§ hiljalleen kehittyvi√§ muita sairauksia, joita ik√§ tuo tullessaan‚ÄĚ.

Juonto: Muut sairaudet saattavat selittää noussutta kokonaiskuolleisuutta, mutta on huomattava, että sydänkuolleisuus nousi kolesterolin laskun myötä sitäkin enemmän, eli 550 prosenttia.

Olisi luullut, että Framinghamin havainto kolesterolin laskun tappavasta vaikutuksesta olisi johtanut vakavaan pohdintaan siitä, onko teoria kolesterolin vaarallisuudesta sittenkään oikea.

Mutta kuinka tutkimus esiteltiinkään lääkäreille Yhdysvaltain Sydänliiton julkaisemassa arvovaltaisessa katsauksessa ? (5)

Lausunnon mukaan Framinghamin tutkimus osoittaa, että 1 prosentin pudotus kolesterolitasossa alentaa sepelvaltimotautiriskiä 2 prosentilla !

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2010/11/02 ... ikirjoitus

Kolesterolin syyllisyys sydänkohtauksiin ja -kuolemiin ei ole niin itsestään selvää, kuin meille on pitkään opetettu. MOT tutustui tuoreimpaan kolesterolitutkimukseen ja havaitsi, että tutkimuksista voi vetää virallisesta linjasta täysin poikkeavat johtopäätökset.

Kolesteroli on sepelvaltimotautiin liittyvä riskitekijä, mutta vain pienelle ryhmälle, nuorehkoille miehille. Naisten ja vanhusten sydäntautiriskiä kolesteroli ei lisää. Erityisesti ikääntyneet naiset tarvitsevat suhteellisen korkeaa kolesterolitasoa elääkseen pitkään ja terveinä.

http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/k ... edia=51052

Alhainen kolesterolitaso lisää syöpää http://www.nutritionandmetabolism.com/c ... 9/abstract

Sokeri nakertaa terveytt√§ http://www.studio55.fi/terveys/article/ ... en-ex-pomo‚Äďkarppaus-perustuu-tutkimuksiin/1774904

Lähes miljoona syö statiineja eikä se ole vähentänyt sydäntauteja. Tuolla on käppyrä jostä näkee työikäisten sydäntautitilastot. Laskeva trendi on alkanut jo vuonna 1970>> jälkeen ja käyrä on mennyt alaspäin hurjasti jo ennen statiinien markkinoilletuloa. Jos statiini toimisi niin tuossa käyrässä pitäisi näkyä tramaattinen käänne alaspäin.

http://www.terveyskirjasto.fi/terveyski ... i=ldk00253

http://www.dailymail.co.uk/health/artic ... warns.html

Statiinikupla puhkeaa >>>>>>>> Katso kuinka kuuluu poksahdus >> http://www.katsomo.fi/?progId=261771

Adopting a Mediterranean diet after a heart attack is almost three times as powerful in reducing mortality as taking a statin. The recently published PREDIMED randomised controlled trial was stopped early after it showed that in high risk people the Mediterranean diet achieved a 30% improvement over a ‚Äúlow fat‚ÄĚ diet in terms of cardiovascular events.22

http://www.bmj.com/content/347/bmj.f6340

Tyydyttyneitä rasvoja vaarallisempia ovat transrasvat. Niitä on muun muassa pikaruuassa, leipomotuotteissa sekä margariinissa. Malhotran mukaan voin ja prosessoimattoman juuston valitseminen ruokapöytään on parempi vaihtoehto kuin syödä kevyttuotteita.

http://urly.fi/9YK

http://www.theguardian.com/lifeandstyle ... specialist

Rajoita perunan syömistä ja vältä rypsiöljyä, neuvotaan Kreikassa. Suomessa taas peruna on klassikko ja rypsiöljy suositeltua. Eri maiden suositusten erot ovat synnyttäneet runsaasti salaliittoteorioita.

Perunoita ei pitäisi syödä useammin kuin kolmesti viikossa, koska perunan syömisen on todettu lisäävän tyypin 2 diabeteksen riskiä.

Ruuanlaitossa kannattaa käyttää aina mieluummin oliiviöljyä kuin esimerkiksi rypsiöljyä, jossa on runsaasti monityydyttymättömiä rasvahappoja. Niiden on nimittäin tutkimuksissa havaittu aiheuttavan syöpää eläimille, jopa ihmisille.

Oliiviöljyn puolestaan on todettu ehkäisevän muun muassa rintasyöpää. Sen käyttöä ei olekaan syytä rajoittaa, jos painoindeksi on alle 25.

http://www.hs.fi/terveys/Eri+maiden+rav ... -art-top-2

Mikael Fogelholm. kertoo>>>>

Sen sijaan v√§ite monityydyttym√§tt√∂mien rasvahappojen haitallisuudesta on Fogelholmin mukaan ‚ÄĚpuppua‚ÄĚ, ja nykyiseen verrattuna niiden saantia voisi lis√§t√§ 50 prosenttia.

Valtavat määrät monityydyttymättömiä rasvahappoja ovat kuitenkin eläinkokeiden mukaan riski, Fogelholm sanoo. Ne voivat hapettua, ja se on yksi syöpäriskiä lisäävä tekijä.

http://www.hs.fi/terveys/Eri+maiden+rav ... -art-top-2

Kuitupitoisessa ruokavaliossa on matala glykemiaindeksi, eli ruoka sulaa hitaasti ja vaatii haimalta vähemmän insuliinia. Se taas voi pienentää tyypin 2 diabeteksen vaaraa

http://www.hyvaterveys.fi/artikkeli/mik ... ruokavalio

Olipa outo kommentti : dosentti Riitta Freese Helsingin yliopistosta.

Tämän mukaan voit syödä 100 g sokeria kunhan otat kuitukapselin samalla kertaa. Ahh! Totuus on kuitenkin se että 100 g hiilihydraattia vaatii saman määrän insuliinia oli siinä sitten kuitua tai ei.

Alfalinoleenihapon hapettuminen paistettaessa saattaa sen sijaan olla jonkinlainen riski. Se seikka, että alfalinoleenihapon suurempi saanti on yhteydessä suurempaan eturauhassyöpäriskiin miehillä, panee epäilemään, että syynä voi olla esimerkiksi rypsiöljyn sisältämän alfalinoleenihapon hapettuminen paistettaessa. Jos niin on, siihen ei auta mikään antioksidanttilisä, vaan vain rypsiöljyn korvaaminen paistettaessa esimerkiksi oliiviöljyllä

http://viihdefoorumi.blogspot.fi/2012/10/rasvasota.html

Tutkijaprofesori Mauno Vanhala tekee tutkimusta.Kaupallisuus tunkee lonkeronsa joka paikkaan.Tutkimuksessa on seurattu tuhatta metabolisesta oireyhtymästä kärsivää ihmistä 17 vuotta.
Tutkimus on edelleen käynnissä,mutta alustavat tulokset viittaavat jo siihen että ylimääräinen paino /läski aiheuttaa elimistössä tulehdusta.Myös masennus liitetään vahvasti ylipainoon ja tulehdukseen.
Meille jokaiselle on geneissä määritelty oikea paino ja kun tämä paino ylittyy elimistö käy puolustuskannalle joka aiheuttaa koko elimistössä tulehdusta ja kolesterolin nousua.
Lääke tähän on painonpudotus ja säännöllinen liikunta.Liikunnan täytyy olla rasittavaa ja hengästyttävää.Painonpudotuksen myötä kolesterolitasot tippuu ja samoin verenpaine.
Tuollaiset alle 4 kolesterolitavoittelut ovat aivan turhia ja statiineilla tapahtuva lääkitys vaurioittaa terveyttä.Pohjoisen pallonpuoliskon asukkailla on luonnostaan korkeammat kolesterolitasot kuin päiväntasaajan ihmisellä.

http://viihdefoorumi.blogspot.fi/2012/10/rasvasota.html
Attachments
voi.jpg
Rasvasota:Voita pöytään
voi.jpg (19.81 KiB) Viewed 10036 times

User avatar
Sony
Posts: 18263

Re: Rasvasota

Post#20 » 30 Nov 2013 13:58


Rasvasota!


Rasvasota leviää joka ketjuun! Viihtyy.com

Return to ‚ÄúRavinto / terveys‚ÄĚ

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 9 guests

cron